sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Koska ruoka on rakkautta...

...Niin täytyyhän sitä edes kerran elämässä höpötellä blogissakin jotain ruuasta!

Viime aikoina on tuntunut siltä, että elämä pyörii vain muutamien asioiden ympärillä: koulun, käsitöiden ja ruuan. Ehkä vähän miehenkin, mutta nuo kolme ovat aina pääroolissa tavalla tai toisella. Koulusta en toivottavasti ala milloinkaan liikoja höpöttelemään blogissa, kahdesta muusta - ruuasta ja käsitöistä - ehkä enemmänkin kuin mielelläni!

Tänään on uunissa tuloillaan pitkästä aikaa punajuuri-jauhelihavuokaa. Olen kyseistä mössöä tehnyt pari kertaa aiemmin ja jatkuvasti resepti tuntuu vain paranevan. Ensimmäisen kerran kunnolliseen reseptiin törmäsin sivustolla kotikokki.net, mutta nyt on syntynyt jo jonkinlainen omaan makuun paremmin sopiva versio ohjeesta.

Aion laittaa jonkinlaisen kuvan murkinasta, jahka saan sen joskus uunista. :)

Punajuuri-jauhelihavuoka

400g jauhelihaa
n. 1tlk säilöttyä punajuurta
1 lihaliemikuutio
2-4dl kermaa
2-3 sipulia
mustapippuria
yrttimaustetta
tilkka öljyä
(sinihomejuustoa tai sulatejuustoa)

1. Kuori ja pilko sipulit. Pilko punajuuret (tehosekoitin on aika kätevä tähän).
2. Lisää tippa öljyä paistin pannulle. Kypsennä sipulia, lisää hetken kuluttua jauheliha myös pannulle. Lisää pannulle myös lihaliemikuutio, katso että se oikeasti sulaa lihan joukkoon eikä jää kökköihin. Mausta mustapippurilla ja yrttimausteella.
3. Heitä jauhelihat uunivuokaan, punajuuret lihan päälle. Paloittele halutessasi joukkoon sinihomejuustoa/sulatejuustoa.
4. Lisää kerma.
5. Hauduta uunissa, 200-225 asteessa, noin tunti tai kunnes näyttää muuten rakenteellisesti mukavalta eikä liian nestemäiseltä. Sekoita välillä maltillisesti.
6. Nauti perunoiden/riisin/makaroonin/ tai jonkin muun mieluisan lisukkeen kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti