maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannus, osa 1

Meinasi Juhannuksen värjäyssuunnitelmat mennä ihan plörinäksi - onnistuin jättämään vaa'an kotiin Jyväskylään. Oli itku torstai-iltana lähellä, epäilys kalvoi mieltä, mutta onneksi perjantaina aamuisella Viitasaaren Alemakasiini pelasti koko Juhannuksen. :)

Olisin halunnut ehtiä värjäämään enemmänkin, mutta menetin torstain unohduksen takia, kuparivihtrilli ja viinikivi olivat myrkkyvarastoistani loppu ja lankaakin oli vähemmän mökillä jäljellä, mitä olin muistellut. No, sentään kolme kattilallista erilaisia liemiä ja parit jälkivärit.

Juhannuksen ensimmäisessä postauksessa esittelen lupiin
in, seuraavissa postauksissa seuraa sipuli, kokenilli sekä moniväriset langat.

Lupiinilla värjättiin n. 150g Novitan Floricaa, sekä osittain myös Silkkivillasta hankittuja arvoituslankoja.





Langat kattilassa. Upoksissa pinnan alla Floricaa, reunan yli roikkuvat vyyhdet saivat lisäksi jotain muutakin väriä kuin vihreää...



Florica imee itseensä varsin hyvin väriä.
Väri on sama kuin meidän entinen sohva - lähentelee täydellistä vihreää siis.<3

Koos oli myös mökillä pienenä värjäysapuna.
Ainakin silloin, kun kamera oli kaivettu esiin.

4 kommenttia:

  1. Upea, täydellinen vihreä! Mulla on myös reilun viikon porissut lupiinipadat, ja vähän muutkin kasvivärit. Pääasiassa olen värjännyt Kauhavan Kangasaitan 100% villaa, enkä ole monista yrityksistä huolimatta saanut juuri tuollaista täydellistä vihreää:)... Johtunee langasta, tai sitten tämän kylän lupiineissa on joku poikkeavuus:)...

    VastaaPoista
  2. Olen huomannut, että valmiiksi valkaistuihin lankoihin tarttuu värit todella kirkkaasti. Ja Floricaan varsinkin tuntuu värit tarttuvan todella hyvin valkaisun ja langan löyhän kierteen vuoksi (tai näin ainakin olen olettanut). Itsekin haluaisin käyttää jotain parempaakin lankaa, mutta opiskelijabudjetti ei aivan aina anna periksi ostaa hienompia (siis ei Novitan) lankoja värjättäväksi...

    VastaaPoista
  3. Taivasmaaria, miten hienon värisiä lankoja! Aivan ihanaa vihreää ja nuo violetit, mums! Haluan kyllä minäkin laittaa jonkunlaiset värit tulille. Lupiinia löytyisi jopa omalta pihalta riittävästi.. :)

    VastaaPoista
  4. Neuloo ja purkautuu: Hyvä, jos violetit maistuu ;). Langat toimitetaan uudelle omistajalle, jahka ehditään.

    VastaaPoista