torstai 3. marraskuuta 2011

Amsterdam

Lokakuussa oli pidempi tauko, jolloin ei tullut postailtua mitään uutta blogiin. Ei johtunut siitä, etteikö olisi ollut mitään kerrottavaa vaan siitä, että minulla oli kamala kiire enkä ehtinyt/jaksanut siirtää kuvia kamerasta tietokoneelle ja kirjoittaminen ilman kuvia on hieman... tylsää. Kiire on osittain johtunut koulusta, osittain syyslomasta, jonka vietin Amsterdamissa ystävien kanssa.

Amsterdamissa tuli irtauduttua koulukiireestä todella perusteellisesti. 5 päivään en edes ajatellut koulua. Minulla ei ollut läksyjä, läppäriä eikä edes neuleita mukana. Tekemistä riitti ilmankin.

Muutaman päivän aikana käveltyjä kilometrejä tuli kymmeniä. Enimmäkseen tuli haahuiltua ympäri keskusta-aluetta, syötyä kaikkea mahdollista, juotua teetä ja napsittua valokuvia. Nähtävyyksiin ei juuri tullut tutustuttua: kaupungissa kokonaisuudessaan oli nähtävää aivan riittävästi. Hamppumuseo oli ainut erityinen paikka, missä tuli käytyä.

Pahoittelen, että postaukseen tuli näin hirmuinen määrä kuvia. Kuvanlaatu on heikohkoa, koska matkassa oli miehen huonompi kamera.

Toivottavasti kuvat kertovat enemmän kuin sanat.

Teen ja kahvin kanssa sai aina jonkin keksin tai karkin.

Amsterdamissa kahvi oli lähes aina pahaa. Suodatinkahvia sai hostellissa ja se oli hyvää, mutta kahviloissa kahvi oli hirveää ja kupit kamalan pieniä. Maitoa sai minimaalisen vähän. Oli helpompaa juoda reissussa enemmän teet ja nauttia kahvista enemmän vasta kotiin palattua.

Jostain syystä reissussa kaikki tee tuli juotua ilman sokeria, eikä edes irvistyttänyt.

Chocolate Slut. Maailman täydellisin suklaakakku. Retken päihdyttävin kokemus ja paras makuelämys. Makunystyröiden orgasmi.

Sulaa, tummaa suklaata, pekaanipähkinöitä ja jotain kirpeitä marjoja. Kermavaahtoa. <3

Hostellissa oli ilmainen aamupala. Maapähkinälevitettä, suklaalevitettä ja marmeladia vehnäpaahtiksella. Joka päivä, 5 päivää. Jotenkin perjantaina ei leipä meinannut enää maistua.

Dragon City. Paistettuja nuudeleita ja kanaa. Parhaat paistetut nuudelit ikinä: täydellinen rakenne, mukava paahteinen maku, mieto kastike.

Chinatownissa tuli käytyä syömässä sushia.

Olin aiemmin suhtautunut hyvin epäillen sushiin ja raakaan kalaan. Tämä kokemus ei ainakaan auttanut minua pääsemään yli epäilyksistäni. Kala oli enimmäkseen mautonta, palat tukalan suuria ja varsinkin mustekala meinasi aiheuttaa suuruudessaan ja kumimaisuudessaan yökkäystä. Maussa siis ei varsinaisesti ollut vikaa, koossa ja rakenteessa enemmänkin.

Pienet makit osoittautuivat ihan hyviksi, kun niitä pystyi syömään koon puolesta ihan hyvin. Ehkä täytyy joskus kotona kokeilla pikkuisia palleroita ja testata vaikka graavilohella, niin saa jotain makuakin. :)

Mao's -kasvisravintolan falafel-pitaleipä. Salaattia sai tunkea itse falafelien kaveriksi niin paljon, mitä tahtoi. Kaikki tuo vihertävä ja punertava kastike osoittautui ensimmäisellä haukkauksella tuliseksi. Hyvää, mutta niin kivuliasta.

Opin, että falafelit on hyviä. :)

Nämä pehmot jäivät kauppaan, mutta poikkeuksellisen laaja valikoima erilaisia pingviinejä! Kaupasta löytyi myös vesinokkaeläin- ja kiivipehmoleluja.

Puukenkiä oli kaikkialla. Yleensä kyllä pienemmässä koossa ja turisteille myytävää rihkamaa.

Amsterdam on erilaisten lintujen kaupunki. Kanaaleissa uiskenteli kaikkea joutsenista albiinosorsiin.

Yksityiskohta katukivetyksessä.

Liskojen puisto. Ensimmäisenä tuli mietittyä, että miten sieltä leikataan nurmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti