sunnuntai 7. elokuuta 2011

Piiiiitkä postaus pitkästä aikaa

Heinäkuun puolivälin jälkeen en ole kauheasti ehtinyt ja jaksanut tänne kauheasti kirjoitella mitään. Eikä minulla juuri ole ollut kuviakaan, mitä laittaa. Monet väliin jääneet makroviikot harmittavat, mutta ei kai silllä väliä - aina ei vaan ehdi. Tämän viikon makroviikko oli onneksi helppo sisäkuva eikä rasittanut väsynyttä harmaata mössöä pääni sisällä liikaa.

Työpaikalla tulee joskus käytyä myös työajan ulkopuolella, kameran kanssa, heilumassa.

Ilta-aurinko suosi kuvaajaa.

Työt ovat vieneet melko paljon aikaa. Vaikka työaika on säännöllinen, niin fyysisesti raskas ulkotyö väsyttää ainakin minua sen verran, että mitään ei oikeastaan töiden jälkeen jaksaisi tehdä. Tämä kesä on vielä ollut niin lämmin, että sekin on osaltaan varmasti vaikuttanut väsymykseen.

Pilkahdus pitsiä.

Varsinaisesta hääpuvusta laitan kuvia vasta häiden jälkeen. Tämä kuva on maistraattia varten hankitusta juhlamekosta. Sitäkin pitää hieman muokata: vetoketju vaihtaa ja kaventaa.

Äidin laukku vielä valmistusvaiheessa. Kevyen silkin alla on morsiuspuvun satiinia (jämäpaloja). Vielä uupuu laukusta kahva, vetoketju ja vuori. Sävy on todellisuudessa hempeää, vanhaa roosaa, eikä aivan noin beigeä, miltä kuvassa näyttää.

Töiden jälkeen on pitänyt hoidella hääasioita. Ompeluhommia on paljon: oma hääpuku, juhlapuku maistraattiin, mr. T:n liivi ja plastron, housujen korjaus, laukku itselle ja äidille... Onneksi hääpuku alkaa hiljalleen olla mallillaan, liivin kaavat löytyneet kateista. Viime tippaan jää varmasti jotain, toivottavasti ei paljoa. :D

Muutakin hääpuuhastelua on vielä paljon jäljellä. Pitäisi hankkia ja askarrella hääkarkit (kivaa pientä näpertelyä), pöytäkartta, nimikortit paikoille, jonkinlaiset menutötteröt... Ja paljon olen varmasti unohtanutkin. Ruokapuoli ja käytännön järjestelyt sentään ovat kunnossa.

Lanka: Arvoituslanka Silkkivillasta. Puuvilla/puuvillasekoite.
Lankamenekki: 36g.
Puikot: 3-3,5

Vähän olen ehtinyt neulomaan. Häähuivi on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta siitäkin kuvia vasta häiden jälkeen. Huivin valmistuttua olen testaillut ystävän suunnittelemaa Sulka hattuun - hattua. Olen tehnyt hattuja nyt 2 - yhden punaisen ja yhden harmaanvihreän. Harmaanvihreään ajattelin tehdä myös tyyliin sopivat kädettimet (vai mikä on sopiva sana? Niin kuin säärystimet, mutta käsiin?), joten siitä vielä lisää ehkä myöhemmin.

Pipon malli on muuten kiva ja helppo neuloa. Ohje selkeä. Olen onnistunut yllyttämään myös työkavereita pipon pariin ja ehkä ensi viikolla onkin töissä aina neulepiiri tauoilla koossa. :D


Hih. Tyttömäiset aurinkolasit piilareiden kanssa käytettäväksi. Lasit ovat aika isot, mutta näytän vähemmän kärpäseltä kuin yleensä aurinkolasien kanssa. KappAhl, 2€.

Muitakin, ohi häämeiningin, hankintoja on tullut tehtyä. Tilauksessa uudet silmälasit ja aurinkolasit vahvuuksilla. Häiden takia piilareita, mutta niitä tulee kyllä muutenkin käytettyä. Sekä piilareiden kanssa käytettävät aurinkolasit.

Stressihoitoa toukan kanssa. Sen takaruumiin jalatkin ovat vain tuollaiset söpöt töpökät!

Tämä kuva taisi olla oikeasti sulhon ottama. Mokoma riisti kameran kesken kuvaussession!

Pieni stressi ja kiire ovat aiheuttaneet sen, että en ole ehtinyt juuri mökilläkään käymään. Tänä kesänä vain kahdesti: juhannuksena ja heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Lepohetki mökillä tuli tarpeeseen. En värjännyt mitään vaan tuli puuhittua kaikkea muuta mökkikivaa, mitä ei ole kaikkea tullut vuosiin tehtyä: käytyä uistelemassa ja mato-ongella, järvellä soutelemassa, uimassa ja saunassa, ja ihan parasta oli päästä mustikkaan. Oi nom, nyt on talveksi herkkuja. Jahka ehdin leipomaan, niin tännekin tulen laittamaan maailman parhaan (nyt haisee omakehu) mustikkapiirakan reseptin!

Tämä toukkanen löytyi mökiltä koiranputken varresta kiipeilemästä. Iloksemme viihtyi siinä koko viikonlopun - sunnuntaina oli vasta kadonnut. Miten voi ötökkä olla noin hellyyttävä? :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti