torstai 14. marraskuuta 2013

Joulun värejä, osa 3

Ja seuraavana onkin vuorossa KK:n Joulumaratoonin kortit nro 5 & 6.

5. kulta-violetti-valkoinen


Haasteen viisi värit olivat kerta kaikkisen ihanat ja odotin haasteen tekemistä innolla.Vähän tahtoi olla vaikeaa aluksi löytää mitään siistiä, joulukortteihin sopivaa paperia omista varastoista, mutta käsin tehty luumunsävyinen paperi lopulta pelasti minut täysin.

Eli melko yksinkertaisella linjalla mentiin, joskin blingblingimmällä kuin minulla yleensä on tapana. Valkoinen kortti pohja, luumun sävyinen taustapaperi, kultainen kartonki ja valkoinen / helmiäinen kuviopaperi. Joulupallo-ääriviivatarra on liimattu luumupaperin jämille ja leikattu irti. Kultaketjua reunoille ja pallo siitä roikkumaan ja muutama valkoinen (shampanjan sävyinen) strassi kulmiin ja palloon kimaltelemaan. 


6. punainen-kulta-hopea


Kuudennen haasteen tein viimeisenä ja se oli ehdottomasti vaikein haaste. En tykkää yhtään käyttää useampaa metallia samassa kortissa. Tämä myös on mielestäni Joulumaratonin korteista typerin. Jäi ehkä hieman liian yksinkertaiseksi ja tylsäksi. 

Mitä tästä nyt vielä sanoisi? Tarvikkeet: punainen korttipohja, kuviopaperia, paria erilaista punaista (yksiväristä) paperia, kultaista ja hopeista embossausjauhetta, kultainen ja hopeinen tähtikoriste, sifonkinauhaa. Leimasimet ovat FinnStamperin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti