torstai 5. helmikuuta 2015

Islantilaiset neuleet

Vuosi takaperin, jouluna, sain lahjaksi Védis Jónsdóttirin toimittaman Islantilaisia neuleita -teoksen (arvostelu Ullassa). Jyhkeää kirjaa on tullut selailtua moneen otteeseen, mutta ei ole vielä päässyt testikäyttöön. En nimittäin ole mitenkään erityisen hyvä kirjoneuleiden kanssa, ja islantilaisten neuleiden juju taitaa olla nimenomaan kirjoneuleessa.

Nyt kirja kuitenkin pääsi vihdoin käyttöön, tosin en vieläkään uskaltanut ruveta neulomaan kirjoneulevillapaitaa. Onneksi kirjasta löytyy myös muutama pitsinen ohje, joten saan pakoilla kirjoneuleita vielä hetken aikaa.


Malli: Mark kirjasta Islantilaisia neuleita (ravelry)
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 3mm (sukkapuikot, pyöröpuikko 40cm)
Lankamenekki: 54g


Baskeri oli melko mukavaa neulottavaa. Alpakkalanka on paksumpaa kuin ohjeen mukainen Ístexin Einband, mutta jännästi baskerista tuli paksummalla langalla pienempi kuin ohjeen mukaisella langalla (mystistä!). Baskeri olisi voinut olla hieman isompikin, pitsikaavioiden väliin olisi voinut neuloa kerroksen tai pari sileää neuletta enemmän, tai olisin voinut käyttää hieman isompia puikkoja, jotta piposta olisi tullut muhkeampi, mutta ihan hyvä se on näinkin. 

Tämä on muuten ensimmäinen neule, joka on tehty 15 in 2015 KALiin.

4 kommenttia:

  1. Nätti on ja sopii ku nenä päähän! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisi kurjaa, jos nenä ei sopisi :D. Tämä pipo tosin ei jäänyt sopimaan minun päähäni, vaan päätyi lopulta sievemmän nenän kaveriksi. :)

      Poista
  2. Tosi sievä ja hyvän värinen pipa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo tumma petrooli on kyllä todella mainio väri. :)

      Poista