tiistai 26. toukokuuta 2015

Kevätpöksyjä

Jyväskylään on tullut kesä aivan hirveällä vauhdilla. Vihreys räjähti käsiin aivan huomaamatta, ja parisen viikkoa sitten ottamani kuvat alkavat näyttää väärällä tavalla kesäisiltä. Uusista työkuviosta ja muista hässäköistä johtuen en ole ihan pysynyt samassa aikataulussa luonnon kanssa postatessani blogijuttuja. Joten nyt on sitten valitettavasti vähän aikaa luvassa juttuja ja kuvia hieman keväämmältä. 

Mutta nyt aikataulujen ja luonnon päivittelystä itse asiaan, pöksyihin. Teinpäs sukulaispojalle taas parit pökät, jotta pienellä riittää housuja. Kaavoina käytin samoja kaavoja kuin aiemminkin, muokaten vain isommaksi. Resoreista tein edelleen pitkät, jotta kääntövaraa riittäisi sekä vyötäröllä että lahkeissa. 


Ensimmäiset pöksyt on tehty ystävältä saadusta, ihanasta vauvasametista. Koska kangas ei jousta, piti housuista tehdä trikoopöksyjä väljemmät. Toisten pöksyjen materiaalina käytin collegea, josta piti joskus tulla itselleni mekko. Siis piti, ei tullut. Mutta päätyipähän parempaan ja tärkeämpään käyttöön. 


Lastenvaatteita tehdessäni olen huomannut, että on melko vaikeaa löytää laadukkaita, yksivärisiä collegekankaita tai trikoita. Lastenkankaisiin erikoistuneista nettikaupoista kyllä löytää erittäin hyvälaatuisia ja ihania kankaita, mutta yleensä kuviollisia. Tämä on minusta kyllä vähän harmillista, kun yksivärisetkin vaatekappaleet voisivat olla joskus ihan näppäriä lapsilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti