sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vähän virkkausta väliin

Virkkaus ei ihan rehellisesti sanottuna taida olla minun juttuni. Virkkaan harvakseltaan joitain pieniä juttusia, mutta uusien asioiden opettelu virkkaamisen saralla ei innosta ihan samalla tavalla kuin neulonnassa. Kaiken lisäksi virkkausohjeet ovat aina vähän mystisiä verrattuna neuleohjeisiin...

Mutta niin kuin sanottu, aina silloin tällöin täytyy jotain virkatakin. Tällä kertaa vähän tiskirättejä / pölyrättejä (äitille!).


Tiskirätteihin tuli hyödynnettyä lankakoriin ihmeellisesti kertyneitä puuvillalankanöttösiä - kunnon vuosikerta tavaraa, en ole nimittäin itse ostanut puuvillalankoja juurikaan. Molemmissa tiskiräteissä on käytetty 3 mm:n koukkua. 


Itse en miellä isoäidinneliötä parhaaksi mahdolliseksi tiskirättimalliksi, mutta äiti tuntuu tykästyneen. Isoäidinneliötä on ainakin  mukavan aivotonta virkata, pösöttelee menemään kunnes lanka loppuu. Tähän rättiin puuvillalankaa kului 26 grammaa.

Siksak-kuvioiseen tiski-/pölyrättiin tuli hyödynnettyä ensimmäisen rätin jämiä sekä muita lankakorin pienempiä nöttösiä. Tämä malli toimii tiskirättikäytössä minusta isoäidinneliötä paremmin. En enää muista tarkalleen, mistä tämän mallin bongasin, mutta samantapaisiin tiskirätteihin löytyy ohjeita esimerkiski Prinsessajuttu- ja Virkkasin-blogeista. Siksak rätin lankakulutus oli yhteensä 30 grammaa. 


P.S. Paras lanka tiskirätteihin on vielä vähän hakusassa. Jos löytyy hyviä vinkkejä ja suosituksia, niin kernaasti niistä kuulisin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti