keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Väriterapiaa

Korttiaskartelut ovat jääneet keväällä vähän vähemmälle. Minulle tuntuu usein käyvän näin, tai no ainakin joulun jälkeen. Sieltä kuitenkin se askarteluintokin alkaa nostamaan taas päätään. 

Tuossa keväällä päätin aloittaa askartelut taas vähän kevyemmin, iloittelemalla vain värien kanssa ja tuusaamalla kasan taustoja valmiiksi. Kun varsinaista inspiraatiota kortteihin joutuu odottamaan, minusta on joskus ihanaa vain maalailla ja värjäillä papereita, leikkiä väreillä. Näidenkin korttien tausta olen tainnut tehdä silloin, kun kevätkelit olivat kurjimmillaan. Erilaisia taustoja syntyikin niin paljon, että pärjään niillä varmaan vielä hyvän tovin. 

Olin aiemmin bongannut jostain korttihaasteesta (joko Addicted to Technics tai P*skarteluhaaste) hauskan tekniikan taustojen tekemiseen: taustan leimaamisen akryylipalikan ja vesiliukoisen musteen avulla. Haasteeseen en osallistunut, mutta tekniikka jäi mieleen, ja sitä piti päästä myöhemmin testailemaan. 

Tässäpä sitten muutama näitä, testailun ja improvisoidun väriterapian valmiita lopputuloksia.



Kaikissa on käytetty musteina mm. vesiliukoisia suihkeita ja Distress Inkejä, ripauksella vettä höystettynä. Värjättävänä pohjana kokeilin sekä akvarellipaperia että halpaa, heikkolaatuista kartonkia - molemmat toimi, akvarellipaperi loistavasti ja kartonki ihan riittävän hyvin.  Riittävän ison akryylipalikan puuttuessa leimaamisessa hyödynsin CD-kotelon kantta.


Leimakuvat ja teksti on leimattu taustojen kuivuttua pigmenttimusteella. Värikylläinen tausta, ja hyvä kuva eivät mielestäni vaatineet paljoa koristeluja, joten yksinkertaisella mallilla mentiin.

Taustapapereitakin on vielä kasa, mutta pitää vielä etsiskellä inspiraatiota. Joskos sitä tekisi vähän erilaisiakin kortteja, kun tällä samaisella mallilla tuli hujautettua jo kasa... :D


2 kommenttia: