torstai 28. heinäkuuta 2016

Down, down, down.

"Down, down, down. Would the fall never come to an end!” 
 – Alice in Wonderland



 Malli: Down the Rabbit Hole by Purrlescent  
Puikot: 2mm
Lanka: Hjertegarn Strømpegarn Jacquard Magic
Lankamenekki: 68g


Down the Rabbit Hole -sukat roikkuivat pitkään todo-listallani. Ohjekin oli tullut hillottua varastoon jo aikoja sitten. Mallin kierteinen kuvio yhdistettynä moniväriseen raidoittuvaan lankaan kiehtoi minua ajatuksen tasolla paljon. Lopulta kevättalvella otin nämä puikoille, ja siinähän sitten kestikin että valmistuivat. 

Pakkomielteeni äheltää kaikki magic loopilla koituu vielä kohtalokseni. Kierrekuvio ei oikein toiminut loopilla hyvin, ei ainakaan kaksi sukkaa yhtä aikaa. Eikä kyllä oikein yksinkään sukka. Selvästi malli, joka onnistuisi parhaiten ihan vain sukkapuikoilla. Mutta periksi en antanut. Kai näissä lopulta on yhtä pitkät varret, ja ehkä kierteetkin menevät suunnilleen samalla tavalla. Onneksi jalkani ovat niin eriparia, ettei kukaan tiedä pienistä hupseista mitään ellen kerro.

Pelkäsin neuloessani, että tulen vihaamaan sukkia niihin kätkeytyvien virheiden vuoksi. Onneksi neulomisessa kesti kauan, ja sen jälkeen päättelyssä ja kuvaamisessa myös, niin olen ehtinyt unohtaa, missä niitä virheitä nyt olikaan. Ja täytyy sanoa, että oikeastaan tykkään näistä sukista.

6 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen nätit juuri tuolla värityksellä. Ei noista kyllä mitään virheitä huomaa, siinä mielessä kiitollinen lanka valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mallikin on kyllä aika anteeksiantavainen pienille virheille. Onneksi ei huomaa - itseähän ne aina vain jäävät vaivaamaan. :)

      Poista
  2. Upeet sukat ja kiva malli, väristä tykkään kans.

    VastaaPoista