sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Askarteluintoa ja messuilla vierailua

Jyväskylä sunnuntaina. Lämpötila n. 6°C, aurinko paistaa, mutta tuuli on kova. Kauhea himo lähteä jonnekin, nauttia kahvia ulkona, ruokkia sorsia tai pyöräillä järven ympäri. Oi Kevät!

No, en mennyt pyöräilemään (en ainakaan vielä), mutta puolen päivän tienoilla tuli ulkoiltua pikkuisen, kun kävelin kaverin kanssa käymään Paviljongilla Kädentaitomessuilla. Matkalla messupaikalle sain nautittua aamukahvinikin ulkoilmassa (en suosittele kenellekään kahvia miltään ABC-huoltamolta).

Toisena messupäivänä väkeä oli varmasti vähemmän kuin ensimmäisenä, mutta siltikin välillä tahtoi väenpaljous vähän ahdistaa. Osaajaa oli kertynyt jos jonkinmoista messuhalliin esittelemään tuotteitaan, mutta harvat kojut tai ständit oikeasti kiinnostivat. En koe olevani mikään suomalaisten pellavavaatteiden suurkuluttaja eikä kovinkaan monien näytteilleasettajien tuotteiden hintataso ollut opiskelijabudjetille sopiva.

Joitain jännittäviä havaintoja messuilla tuli kuitenkin tehtyä. Lankakojuja oli vähemmän, mitä olisi voinut olettaa (Jyväskylän lankaliikkeistä vain PikkuLinna ja Poppeli olivat esillä), mutta lankakojujen joukossa oli mielestäni yksi helmi: kasvivärjättyjä lankoja sekä niistä valmistettuja neuletuotteita. Harmittaa, en tajunnut ottaa yrityksen nimeä ylös. Harvoin näkee missään kasvivärjäreitä myymässä tuotteitaan, joten tämähän oli harrastajalle hyvä hetki. Tosin kasvivärjätyt langat ovat mielestäni ylihinnoiteltuja: messukojussakin 10g lankanöttönen maksoi 5e (eli 100g/50e ja 1kg/500e).

Mielenkiintoisiin havaintoihin messuilla lukeutuu myöskin se, että erilaisia koruaskarteluun liittyviä kojuja oli todella paljon. Lasihelmiä, muovihelmiä, metallihelmiä, korutarvikkeita ja -välineitä, kirjallisuutta... Onkohan näin, että korujen tekeminen on nyt trendikästä?

Huoh, käteen messuilta jäi jokunen ostos (nappeja, korttitarvikkeita, sekä kierrätyslasikoru), mutta sitäkin enemmän intoa alkaa taas askartelemaan. Intoa tarvitaankin, sillä pitäisi tässä piakkoin askarrella 70-80 kutsukorttia häihin...


Tämä ihanuus löytyi Kiertoliikkeen kojusta. Kierrätetystä lasista tehty rannekoru.




Tämähän lisää vain intoa askarteluhommiin. Ensiviikonloppuna pitäisi mennä toisen ystävän kanssa kierrätyslasikurssille tekemään vanhoista viinipulloista jotain kivaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti