sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Pipopostia

Olen osannut puuhata jotain lankojen kanssa suht' pitkään. Äiti opetti virkkaamaan ennen kuin menin kouluun, ala-asteella oli pakollisten lapasten tekeminen. Yläasteella tutustuin jo sukkiin. Jotenkin en kuitenkaan silloin vielä innostunut hommasta riittävästi. Neulominen oli työlästä: ranteet aina kipeänä, silmukat liikkuivat nihkeästi puikoilla ja neljällä puikolla jos neuloi, niin joku puikko meinasi silti aina tippua kyydistä.

Muutos tapahtui viime syksynä, kun aloitin uuden koulun. Luokalla sattui olemaan kaksi hyvinkin innokasta neulojaa, ja toiselta heistä (itseasiassa tältä tyypiltä) sitten uskaltauduin kysymään puikkovinkkejä. Hankin syyskuun lopussa ensimmäiset Dropsin pyöröpuikot (40cm, 3,5mm) Poppelista ja lokakuussa homma lähtikin sitten ihan täysin lapasesta. Aloitin yksinkertaisista pipoista, siirryin piakkoin Odessaan ja kuukauden päästä huomasin olevani tekemässä elämäni ensimmäistä pitsihuivia. Jouluun mennessä pipojakin oli tullut neulottua yli parikymmentä

Tahti on onneksi hieman hidastunut haastavampien tai ainakin suurempien neuletöiden takia.

Ohje: Ammoniumkloridi by Sanna Kokkonen
Lanka: 7 veljestä/n. 75g
Väri: Sipulin keltainen
Puikot: 3,5

Tästä pipomallista olen kyllä tykännyt kovin.
Salmiakkikuvio ei ehkä tule näissä kuvissa parhaalla mahdollisella tavalla esiin... :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti