torstai 11. lokakuuta 2012

Blingblingiä valmistamassa osa 4

Viime postauksessa oli kaikki suurimmat (n. 3cm)  litteät korut, nyt lienee aika esitellä sitten vähän pienempiä ja sirompia koruja. Korut ovat kooltaan alle kaksi senttisiä (ainakin jossain suunnassa). Vaihekuvia on ollut näkyvillä jo niin paljon, että taidanpas esitellä nyt vain viimeisteltyjä yksilöitä.



Marja-aroniasta poimin mukaani vain kaikista pienimmät lehdet, kokoa ehkä puolukan lehden verran. 
Polton jälkeen kuona on harjattu pois, reikä ja reunoja hiottu, sekä kiillotettu lehtiruotoja lukuunottamatta koko lehden pinta. Kuperaan ja möhkyläiseen lehteen oli mahdotonta saada aikaiseksi tasaista kiiltoa. 


Peltokierto tai elämänlanka kirjaston tienoilla oli joutunut ötököiden syömäksi. Ajattelin testata, että saisikos siitä jonkinlaista pitsimäistä korua. No, vähän epämääräinenhän tästä tuli, olisi ehkä tarvinnut useampia yhtä epämääräisiä kavereita ollekseen jonkin näköinen. Yksinäinen reppana. 


Tämän lehden identiteetistä ei ole kyllä mitään hajua. Tämä kasvi tuli napattua kaupungin kukka-asetelmista Väinönkadulta (apteekin nurkilta). Tämä on epätasaisen pintansa vuoksi vain harjattu. 


Pikkarainen vaahteranlehti Kirkkopuistosta. Harjattu. 


Ei ole hopeapajun lehti, vaikka onkin pitkulainen ja hopeinen. On löyty Kävelykadulta (laji tuntematon), ja sieltäkin valittu pienin mahdollinen lehti. Polton jälkeen harjattu ja kiillotettu. Valitettavasti lehden kärki on päässyt hivenen katkeamaan, pitänee hieman teroittaa sitä... Pituutta tällä on kolmisen senttiä, leveyttä sentti.


Muratit olivat ehkä suurin pettymys. Muratit lehtiä oli helppo käsitellä ja ne vaikuttivat mukavan muodokkailta. Polton ja harjauksen jälkeen paljastui kuitenkin röhmelöinen pinta ja heikosti erottuvat lehtiruodot... Nämäkin on siis harjattu ja lehtiruodot kiillotettu. 

2 kommenttia: