maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tonttutossut

Keväällä osallistuin Jyväskylän Kansalaisopistolla pidetylle keskiaikajalkineiden kurssi. Kurssilla pääsi tutustumaan keskiaikaisiin kenkien valmistustapoihin ja tekemään itselleen keskiaikaiset jalkineet. Tai ainakin jalkineet historiallisia työpapoja hyödyntäen. Täysin modernien kenkien valmistus kurssilla voisikin olla työvälineiden, työtapojen ja materiaalien takia hieman mahdotonta.

Tunnustetaan, olen ollut joskus innostunut historiasta ja nimenomaan keskiajasta. Ja larppaamisesta. Tosin niistä touhuista alkaa olla jo sen verran monta vuotta, että täysin keskiaikaisia kenkiä en halununt lähteä tekemään, koska niille nyt ei olisi enää käyttöä. Halusin tehdä itselleni uudet käyttökengät, lempikenkänikin kun sopivasti sanoivat yhteistyön irti.


Käytin kenkieni pohjalla valmiita kaavoja, jotka pienensin sopivaksi ja muokkasin hieman ulkonäöltäänkin erilaiseksi. Materiaalina kengissä käytin valmiiksi värjättyä parkkinahkaa, vaikka kurssilla olisikin ollut mahdollista värjätä kengät niin villin näköisiksi kuin vain olisi halunnut. Pohjan kestävyyttä käyttöä ajatellen lisättiin liimaamalla pohjiin kiinni kunnolliset kumipohjat. 

Koska en halunnut liian historiallisen näköisiä kenkiä, halusin koristella kenkäni metallikoristeilla. Kaverilta sain ihanat messinginväriset soljet kiinnittimiksi, ja niihin etsin sitten sopivan sävyisiä sirkkoja remmeihin. Vaikka solkia nyt keskiajalla kengissä käytettiin, niin ilmeisesti metallisirkat eivät kuitenkaan täydellisesti historialliseen henkeen sovi.

Kenkien valmistus ei ollut mitään kevyttä puuhaa, käsinompelun jäljiltä käsissä oli yllättävissä paikoilla haavoja ja rakkoja. Aikaa kenkien tekemiseen kului kuitenkin yllättävän vähän - kurssia järjestettiin vain parina viikonloppuna, joskin käsinompelu hoidettiin lähinnä kotona.


Popot ovat olleet jo testikäytössä, nyt näitä alkaa uskaltaa jo pitääkin, kun kadut alkavat olla varsin kuivia. Omiin jalkoihin muotoutuneet jalkineet ovat ihan älyttömän hyvän tuntuiset, vaikka pohja on ohut ja korko puuttuu. Täytyy sanoa, että kurssi oli kiva, kenkien valmistus älyttömän hauskaa ja lopputulokseenkin olen tyytyväinen. Kyllä nämä taitaa ihan kelpoisat käyttökengät olla. 

16 kommenttia:

  1. Onpa hienot! :) Itsekin tahtoisin joskus päästä kokeilemaan kenkien tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos tilaisuus tulee vastaan! :)

      Poista
  2. Kerrassaan Upeat! Itse menen juuri tänä iltana kansalaisopistolle ompelemaan espadrilloksia. Jos saan ne joskus valmiiksi, laitan sitten blogiin, terkuin Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ooh, espadrillokset kuulostavat myös mielenkiintoisilta. Laita ihmeessä juttua blogiin, jään intopinkeänä odottamaan raporttia :)

      Poista
  3. Hienot kengät ja jos vielä tuntuvatkin hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvät jalkaan! Minulla on yleensä jalat aina rakoilla ja haavoilla uusien kenkien kohdalla, ja olen positiivisen yllättynyt siitä, että vielä ei ole hiertänyt popot mistään! Jotenkin jo naurattavan mukavat. :D

      Poista
  4. Upeat,kelpaisi mullekkin ja on varmasti mukavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. Harmi vain, että on niin omiin jalkoihin muotoillut, etteivät varmasti käy toisten jalkoihin. Saanpahan pitää kengät ihan ite. ;)

      Poista
  5. No huh! Ihan huikean upeat popot! Uskomatonta, että vielä itse tehdyt. Nyt tarvitsee päästä tuommoiselle kurssille. Ja sitten kopioida tää sun kenkämalli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssille kipin kapin! Eiköhän Jyväskylän Kansalaisopisto järjestä kenkäkurssin uudelleen ensi lukuvuonna. Mun kenkämallissa ei ole kauheasti kopioitavaa, kun opettajalta tosiaan sai melko valmiit kaavat - remmit ja lyhyet varret oli oma idea, mutta muuten onkin aika kopioitu tämä minunkin mallini. :D

      Poista
  6. Ihan mielettömän hienot! Mäkin haluan kokeilla kenkien tekoa. Toivottavasti meidän kansalaisopistolla järjestetään kans kurssi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti järjestetään! Ja jos ei vielä järjestetä, niin kannattaa yrittää esittää toiveita kurssien suhteen, jospa sitä joskus järjestettäisiin. :)

      Poista
  7. Apua! Hienot!
    Ja onko pikkuisen makee sanoa, että on itse tehnyt nahkakengät. No on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Kiitos! on kyllä aika makeeta, vaikka itse sanonkin. x)

      Poista