maanantai 25. huhtikuuta 2016

Oodi Mohairille

Kun aloin innokaammin neuloa kuutisen vuotta sitten, olin melko ihastunut hieman pörröisiin mohairlankoihin. Oikeastaan mohairlangat olivat yksi syy neuleintoni alkamiseenkin, koska minulla oli suunnaton tarve päästä neulomaan itselleni mohairhuivi. Siitä on jo aikaa, mohairinto on laantunut erilaisten lankainnostusten tieltä, mutta erilaisia mohairlankoja on jäänyt kummittelemaan lankavarastoon melko paljon. Useimmiten lankaa on vielä varastoituna samaa väriä kerän verran - eli vähän turhan vähän, jos siitä jotain pipoa isompaa haluaisi neuloa.

Paitsi että minä halusin neuloa kämmekkäitä. Ja siihenhän kerä sitä ja kerä tätä riittää enemmän kuin täydellisesti. Mohairia riitti mahtavasti niin aiemmin esittelemiini Reading Mitts -kämmekkäisiin kuin myös Pluviôseen ja Garden Trellis -kämmekkäisiinkin.


 Malli: Pluviôse by Solen Couix-Loarer (ravelry)
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita Rose Mohair
Lankamenekki: 22g

 Pluviôseen törmäsin Ravelryssa, kun etsin mohairille sopivia kämmekäsmalleja. Alkujaan ohjetta ei ole kirjoitettu mohairille, mutta useampi neuloja oli intoontunut kokeilemaan Rose Mohairilla, Kitten Mohairilla ja muilla vastaavilla langoilla saaden oikein sieviä kämmekkäitä aikaiseksi. Tässä mallissa mohairin pieni pörröisyys ja melko löysä neulepinta toimivat hyvin.

Pluviôse on kyllä kunnon pikaneule - kämmekkäät neulotaan aina oikein tasona, ei lisäyksiä, ei kavenuksia. Yksi sauma, johon pitää muistaa jättää peukalolle reikä. Koristenauha ja nappi. Täydellinen esimerkki sellaisesta neulemallista, jossa yksinkertaisuus tekee neuleesta kauniin.
 

Malli: Garden Trellis Mitts by SoftlySharry (ravelry)
Puikot: 3,5mm
Lanka: Novita Rose Mohair
Lankamenekki: 18g

Garden Trellikset oli jopa suunniteltu mohairsekoitelangalle. Malli oli simppeli ja nopea tehdä, joskin alkuperäinen ohje neuvoo neulomaan kämmekkäät kolmella sukkapuikolla. Minun oli pakko sooloilla, laskea pitsipaneelin paikka uudelleen, ja neuloa kämmekkäät magic loopilla. Koska minähän en sukkapuikoilla neulo (ellei ole ihan pakko, ja nyt ei ollut).

Teinpäs Garden Trellikset myös toisenlaisesta langasta. Ei sillä, että mohair olisi lankavarastosta päässyt loppumaan, mutta halusin testata kuviota myös erilaisilla langalla. Vähemmän pörröisellä langalla reikäkuvio tulee selkeämmin esiin kuin mohairkämmekkäissä. Harmaissa kämmekkäissä lankana oli Novitan 7 veljestä ja lankaa kului kämmekkäisiin 38 grammaa.



 

5 kommenttia:

  1. Nämä viimoiset iskivät lujaa, kuvio on kaunis. Hitsi kun en itse osaa käyttää semmoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan tuota kuviota soveltaa vaikka mihin (sukkiin, lapasiin, pipoihin, mihin vaan), jos kämmekkäät eivät ole oma juttu. :)

      Poista
  2. Ja lisää kauniita kämmekkäitä!

    VastaaPoista
  3. Online Casino Malaysia – Play Now and Earn Money - Kadang Pintar
    Online casino Malaysia - Play Now and Earn Money. Online casino Malaysia - Play หาเงินออนไลน์ Now and Earn Money. Online casino Malaysia - Play Now kadangpintar and Earn Money. Online casino Malaysia - Play 제왕카지노 Now and Earn

    VastaaPoista