tiistai 18. maaliskuuta 2014

Tuubihuivi

Todossakin mainittu tuubihuivi päätyi puikoille heti vuoden alun kunniaksi, ja valmistuikin nopeasti. En kuitenkaan ollut tyytyväinen huivin kokoon, joten huivi jäi jokuseksi viikoksi pyörimään ennen kuin innostuin purkamaan reunan ja jatkamaan huivia vielä isommaksi.

Langat huiviin olivat olleet jemmassa jo marraskuisesta Turun reissusta asti, mutta huivin aloittaminen aina vain lykkääntyi ja lykkääntyi (ensin opparin takia, sitten joululahjojen, milloin minkäkin tekosyyn varjolla). Lopulta, kun pääsin huivia aloittamaan, ei se meinannut millään lähteä tulille. Halusin huivin olevan malliltaan melko yksinkertainen, mutta kaipasin pintaan elävyyttä. Kokeilin varmaan kolmea mallia ennen kuin lopulta löysin kaipaamani.

Lanka: Viking of Norway Vilma
Menekki: 184g
Puikot: 4,5mm (80cm pyörö)

Nyt pitäisi vain opetella käyttämään tuubihuivia! En ole ikinä ennen käyttänyt tuubeja, joten minulla on lieviä asettelullisia vaikeuksia huivin käytön suhteen. :D

Kunnia kuvista kuuluu Mr. T:lle. 

2 kommenttia:

  1. Hieno on tuubi! :) Mäkään en oo koskaan käyttänyt tuubihuiveja :D Tähän asti oon käyttänyt huiveja, jotka saa sidottua tarpeeksi tiukalle kaulan ympärille, ettei kylmä ilma pääse iholle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on just tuo sama ongelma tuubien kanssa, aina tuntuu siltä, että kaulaan käy kylmä. Mutta pitää vain yrittää opetella asetellemaan se vähän paremmin. :D

      Poista