maanantai 29. joulukuuta 2014

Kasapäin Kuplia

Ystävän äiti on tuntunut hullaantuneen Kupliin ihan täysin, ystävä pyysi nimittäin neulomaan äitilleen Kuplia taas lisää. Mitään kummempia väritoiveita ei herunut, joten Kuplia syntyi pääasiassa lankavarastoon kertyneistä sävyistä. 


Malli: Kupla by Soile Pyhänniska (Ravelry)
Puikot: 3,5mm
Langat: Novita 7 veljestä
Lankamenekki: 64-82g


Samalla, kun Kuplatehdas oli käynnissä, niin opetin myös ystävää neulomaan Kuplia. Vieläpä pyöröpuikoilla, molempia lapasia yhtä aikaa, kärjestä alkaen. Parin opetussession jälkeen ystäväkin sai lapasensa valmiiksi. Taisin saada ystävän aivopestyä, sillä yhdet pyöröpuikoistani jäi sille tielleen lainaan, ja lankavarastostani taisi kadota hieman lankaa ystävän matkaan toisiakin Kuplia varten. :D


Yhdet Kuplista taisin neuloa marraskuun Suureen Asustehaasteeseen, tekniikkahaasteen aiheena oli jämälankaneule. Sekä pohjalankaa (harmaa) että kuplalankaa (keltainen) on käytetty aiemminkin, mutta näihin lapasiin taisi upota ihan viimeiset nöttöset ainakin keltaista lankaa.


Stereotyyppisen jouluisen väriset lapaset tuli neulottua joulukuun Suurta Asustehaastetta ajatellen - haasteen aiheena oli jouluinen lanka. 



En tiedä, menevätkö nämä kaikki ystävän äidille, vai jääköhän näistä jokin pari pyörimään kodittomien neuleiden kassiin, mutta onpahan jonkin verran valinnan varaa. :D

6 kommenttia:

  1. Nuo kuplalapaset on kyllä todella nättejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ihan paras lapasmalli :)

      Poista
  2. Plup-plup-plup, ihania kuplia. Hienon värisiä myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuplien tekemisessä onkin ehkä parasta värien yhdisteleminen - tulee yleensä aina hirmuisen iloisia neuleita. :)

      Poista
  3. Oletpa ollut ahkera kuplien kutoja =) Lämpöisen näköisiä tumppuja ja aivan ihanan värisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo olla ahkera, kun on tuttu ja hyvä malli, joka neuloontuu nopsaan :)

      Poista