tiistai 9. joulukuuta 2014

Viisi päivää lisää!

Jämälankavillasukkajoulukalenteri -sukkaset edistyvät hiljalleen, niin kuin pitääkin.


Viidentenä päivänä piti A sukkaa neuloa viisi kerrosta värillä, joka alkaa äidin tyttönimen ensimmäisellä kirjaimella. Valitsin Tuovin Turkoosia. Olin saaanut Minivyyhtisukkalankavaihdossa ihanaa, käsinvärjättyä turkoosia (Drops Fabel), joten pitihän sitä käyttää.


Kuudes päivä omistettiin Itsenäisyyspäivälle ja B sukalle, ja värit määräytyivät kotimaan lipun värien mukaan. Itseä ei inspiroinut lippukuvio, joten päädyin neulomaan vain raitoja - 2 kerrosta valkoisella, 2 kerrosta sinisellä ja vielä 2 kerrosta valkoisella. Valkoinen lanka on Dropsin Fabelia, tummansininen varastojen  tuntematonta. 


Seitsemäntenä päivänä piti tehdä testi. Testinmukaisella värillä (keltainen) neulottiin B sukkaan seitsemän kerrosta. Oman jämälankavarastoni keltaisin (no, tuollainen kellanruskea) lanka oli Minivyyhtisukkalankavaihdossa saatua, käsinvärjättyä Drops Fabelia. 


Kahdeksantena päivänä käsittelyssä oli taas vaihteeksi A sukka. Väri valittiin perheenjäsenten mieltymysten mukaan, ja raitaan olisi voinut tehdä kirjoneuleella tikku-ukkoja perheenjäsenten lukumäärän mukaan, mutta jätin tikku-ukot väliin. Värin pääsi valitsemaan Mr. T rajoittuneesta jämälankavalikoimastani. Neuloin kahdeksan kerrosta Louhittaren luolan Väinämöisellä. 

Yhdeksäntenä päivänä väri nousi ensimmäisestä lapsuusmuistosta. En oikeasti tiedä, mikä on varhaisin muistoni. Se voi liittyä mummolan aitan punamultaan, sukulaisten kissaan, mystiseen betoniseen autohalliin tai Berliinin muurin murtumiseen. Päätin pelata varman päälle ja valitsin värin lopulta lapsuuden kodin keittiön innoittamana - kotona oli aikoinaan ennen pintaremonttia oranssit kaapinovet keittiössä <3! Hekumoinnin ohessa sukkaa A jatkettiin yhdeksällä kerroksella itsevärjätyllä Novitan Nallella.

2 kommenttia:

  1. Ihana tapa valita sukkaan värejä, en malttais odottaa miltä lopputulos näyttää. Tähän mennessä kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukalenterisukat kyllä mullistavat värien valintatapaa ainakin omalla kohdalla - yleensä olen hyvin säntillinen ja hillitty värien käyttelijä, joten ihanaa välillä rikkoa omia rajoja. Ja jotenkin uskon, että sukista tulee vielä kivat :)

      Poista