torstai 2. huhtikuuta 2015

Puerperium

Talvi - tai no ainakaan neulepaita kelit - eivät ole ihan vielä ohi, joten pitihän sitä vielä neulaista neulepaita. Tosin vieläkään en ollut niin rohkea, että olisin aikuisen kokoista pitkähihaista paitaa neulonut, mutta pienelle pojalle kuitenkin. Ohje tähän paitaan oli silmäilty jo ennen pienen tupsahtamista maailmaan, joten hyvähän tämä oli päästä neulomaan Ravelryn jonosta pois. 


Malli: Puerperium Cardigan by kelly Brooker (Ravelry)
Puikot: 4 mm (80cm pyörö)
Lanka 1: Garnstudio DROPS Extra Fine, harmaa (50g)
Lanka 2: Garnstudio DROPS Extra Fine, turkoosi (38g)
Lankamenekki yhteensä: 88g
Muuta: nappeja 7 kpl


Kysyin minimiehen äidiltä toivevärejä paitaan, yhtään ei kyllä yllättynyt, että väriksi valikoitui turkoosi ja harmaa. Sen kummempia väri- tai kuviotoiveita ei tuntunut olevan, joten tein paidan sitten raidallisena. Napitusreunan harmaa osuus on toteutettu intarsian avulla. Pääntien, napitusreunan ja helman leveämmät osuudet veivät harmaata lankaa yllättävän paljon ja harmaa lanka meinasikin loppua kesken. Olisin mielelläni tehnyt paidasta raidan tai pari pidemmän, myös hihoissa olisi voinut olla raidan verran enemmän pituutta. Mutta nyt ole hihat sitten kokoajan lapsen suussa. 


Pienen paidan neulominen tuntui kovin kannustavalta, ehkäpä minä saan itsellenikin joskus paidan neulottua. Juuri on puikoilta tippunut lyhyt hihainen bolero aikuiselle, joten kunnollisen paidan neulominen alkaa uhkaavasti lähestyä...

6 kommenttia:

  1. Aivan ihanat värit tässä, ottaisin koska tahansa. Pari numeroa isompana toki :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu turkoosin eri sävyt olevan kyllä tämän talouden hittivärit tänä keväänä. :D

      Sen verran simppeli malli, että ei varmaan olisi mahdoton soveltaa aikuisen kokoon. Luulisin. :D

      Poista