sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Satokausi

Kansalaisopiston kurssit ovat sitten kuluneen lukuvuoden osalta ohitse. Lukuvuoden aikana tuli tehtyä taas lasihelmiä, hiottua hieman kiviä, kokeiltua kenkien valmistusta, paperin valmistusta nokkosesta ja ulkomaalaisia ruokia. Nyt sitten lienee aika ruveta kuvailemaan ja esittelemään vuoden satoa korukivikurssin osalta.

Viimeisinä hiontatöinä kurssilla hion riipuksen ystävälle. Tein riipuksesta oikeastaan kaksi versiota, koska ensimmäisestä ei tullut aivan sellainen kuin halusin.


Kivistä ensimmäisestä tuli muodoltaan pyöreämpi ja pehmeälinjaisempi. Tavoittelin alkujaan neliskulmaisempaa, mutta kiven pehmeys pääsi yllättämään, jolloin karkea hiomanauha pääsikin hörppäisemään kivestä suunnitteltua enemmän muotoja pois. 

Pyöreäkään muoto ei ole paha, kiven sai helposti pelastettua ja muotoiltua uudestaan, mutta se ei vain ollut ihan sitä, mitä olin suunnitellut. Onneksi käsittelemätöntä kiveä oli vielä jäljellä, joten pääsin kokeilemaan korun hiomista uudestaan varovaisemmalla otteella.



Yritys numero kaksi tuottikin muodoltaan halutunlaisen riipuksen. Pitkulainen, aavistuksen kulmikas, ylhäältä kapeampi ja alaispäin levenevä. Kannatti tehdä uudestaan. Pehmeähkön kivilaadun ansiosta riipus oli nopea työstää uudelleen.

Molemmissa riipuksissa on korukiven kaverina .925 -hopeasta taivuteltu ripustin ja lenkki. Ripustin osa on kiinnitetty kiveen porattuun reikään jytkyllä epoksilla. Lenkin halkaisija on muistaakseni 6 mm, joten tavallisten hopeaketjujen pitäisi olla helposti pujotettavissa lenkistä läpi. 

4 kommenttia:

  1. Ai himputti. Nämä molemmat ovat tosi kauniita. Kuvissa kivi näyttää mahdottoman kauniin vihreältä, ihan sammalenvihreältä. Kaunista. Mielenkiinnolla odotan lisäkuvia :-D

    Kivenhionta on sellainen homma, joka kiinnostaisi ihan hirmusti. Sen verran olen päässyt kokeilemaan, että tiedän jääväni koukkuun siihen hommaan. Opistolla olisi paikkojakin vapaana, mutta kun työ. Pöh, aina se haittaa harrastuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät kivet ovat kyllä heikkouteni, kurssilla tuli todella herkästi hakeuduttua erilaisten vihreiden kivien pariin. :D

      Voi työ, työ, se on kyllä kamala. Itselläkin tuppaantuu kausittainen työnteko häiritsemään (tai ainakin hidastamaan) harrastamista. :D

      Poista