lauantai 5. tammikuuta 2013

Nypläystä

Olin syksyllä Anopin kanssa nypläämässä, Kansalaisopiston kurssilla Uuraisilla. Kurssi sijoittui kolmelle lauantaille, jotka olivat noin kuukauden välein. Ystävällisesti Kansalaisopisto lainasi nypläystyynyn kotiin asti, niin saattoi kotonakin vähän edistyä tässä puuhassa. 

Täytyy sanoa, että nypläys ei ole mitenkään ihmeellisen vaikeaa - homman tajuamiseen vain menee hyvä tovi. Onneksi ensimmäisenä lauantaina mentiin hivenen yliajalle, sillä hokasin, miten nypläys toimii, vasta 7 tunnin jälkeen. Ahaa-elämyksen jälkeen ainakin tämä, ensimmäinen kunnollinen, nypläystyö sujui melko hyvin. 

Luulin alkujaan olevani nypläämässä pitsinauhaa, mutta toisella kerralla minulle selkisi, että pitäisi tehdä kulma. Kulma! Nauhassa! Eipäs vaan pöytäliinassa... No, tehdään sitten pöytä liina, vaikkei minulla ole mitään hajua mitä pikkuisella pitsiliinalla tekisin...

Pitsin valmistuttua marssin Eurokankaaseen ostamaan palasen pellavakangasta ja aloitin itse liinaosan tekemisen. Olin saanut Uuraisilta ohjeet pakotetun reikäompeleen tekemiseen, joten pakkohan sitä oli päästä liinaan kokeilemaan. Koko liina on tehty käsin. 

Täytyy ihailla ihmisiä, jotka ovat elättäneet itsensä nypläämällä ja liinoja ompelemalla. Mielettömän hidasta ja tarkkaa hommaa. Koko liinan tekemiseen pitseineen minulta kului aikaa noin 40 tuntia. 


Nypläystyyny ja nyppylät. Tähän työhön nyppylöitä tarvittiin 11 paria.


Nuppineulojen sekamelskaa. Kammottava kulma lähestyy uhkaavasti! 


Valmis pitsiliina. Tälle pitäisi vielä keksiä jotain käyttöä. 
Kehystäisinkö? Vai tekisinkö pienen ilmoitustaulun?


Pakotettu reikäommel näkyy pienenä reikärivinä kankaassa. 
Samalla syntyi siisti, lähes huomaamaton  päärme nurjalle puolelle.


Kammottava kulma! Kulmien tekeminen oli nypläyksessä haastavinta, 
joten kaikista kulmista tuli erinäköisiä ja melkoisen rujoja. :D


ps. Ilmoittauduin Anopin kanssa uudestaan samalle kurssille Uuraisille! :)

4 kommenttia:

  1. Ihan eläimellinen tämä nypläyssuorituksesi on kyllä minusta. Tykkään tuosta pakotetusta reikärivistä! Kannatti jumittaa takakallo!

    Haastoin muuten sinutkin blogissani vastaamaan kysymyksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs päivänä jonain ehtiä vastailemaan! :)

      Poista
  2. Koskaan en ole nypläystä koittanut ja täytyy sanoa että huh, kun näyttää vaikealta! Olisi itse asiassa ihan hauska kokeilla. Kauniin liinan sait aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se todellisuudessa ole hirveän vaikeaa, tarvitsee osata laskea korkeintaa neljään, niin sillä sujuu! Homman tajuaminen vaan vie hetken. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan! :)

      Poista