sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pieleen menneet kipposet

 Keramiikkakurssilla ei kyllä voi onnistua aina - eikä edes kovinkaan usein. Sen lisäksi siis, että muuten vain hienojen keramiikkatöiden tekeminen on vaikeaa, myös muut käytetyt aineet ja uuni tuottavat välillä yllätyksiä, joita ei ihan voinut aina odottaa.


Lasitteet tuottivat yllätyksiä. Se lasite mikä näytti yhdessä savessa hyvältä, ei toiminutkaan samalla tavalla kaikilla savilla. Kukapa olisi arvannut? En ainakaan minä.  


Sininenkö tämän pitäisi olla? Häivähdys siellä täällä kertoo, miltä värin pitäisi näyttää, mutta mitä se ei ole. 


"Sinistä" hieamn lisää. Kannattaa huomata myös väärän kokoinen aluslautanen sekä purkin hieman lässähtänyt olemus (joku nimeltä mainitsematon bloggaaja jätti kuivamaan väärään asentoon ja nosteli purkkia liian kosteana).


Kuka haluaa arvata tämän lasitteen värin? Kura? Mätä? Ripuli? Ei, vaan MATTAVIHREÄ. Joo-o. Rakusavi tuotti taas yllätyksen. 


Sitten seuraakin epäonnistumisten lempparini, jotka kulkevat nimellä "mädäntyneet kipot". Valitettavasti tämä lasitusvamma taisi osua kurssin muuten parhaiten onnistuneimmille kipoille - siis muotonsa puolesta. 


Näissä on tumman punaisen saven päällä musta enkooppi sekä transmutantti valkoinen lasite. Transmutantin lasitteen ideana on, että enkoopit nousevat muuten peittävän lasitteen läpi ja tuovat kuviot esille. Tai näin siis pitäisi käydä. Nyt näyttäisi siltä, että lasite ei ole muuttunut valkoiseksi, eikä tuonut enkooppia esille, vaan on tapahtunut jotain hyvin jännittävää...


Tämä kippo harmittaa kyllä eniten. Muoto oli kiva, kuvio onnistuntu, reunat melko siistit, mutta lasitteen perkules... Miten savi voikin näyttää noin mädäntyneeltä...

No, tiedänpähän ensi vuonna, mitä lasitteita EN käytä rakun tai punaisen saven kanssa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti