tiistai 14. toukokuuta 2013

Vilauksia Vilnasta

Kuun alussa uhkailin laittavani hieman pidempää postausta Vilnan reissusta, ja pitäähän moiset lupaukset pitää.


Vilnan reissu oli siis viikon mittainen, Nordplus -hankkeen järjestämä intensiivikurssi. Aiheena kurssilla oli "Sustainable development and corporate responsibility in clothing and textile industry" ja kurssille osallistui vaatetus- ja tekstiilialan opiskelijoita neljästä maasta: Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Liettuasta.

Hanke tarjosi meille opiskelijoille matkat, majoitukset ja päivittäin aamupalan sekä lounaan. Täytyy sanoa, että lähdin reissuun niin kurssille kuin vähän lomailemaankin. Onneksi vapaa-aikaa kierrellä siellä täällä oli yleensä päivittäin ihan mukavasti. 


Viikon aikana hankkeenkin puolesta tuli käytyä vähän siellä sun täällä. Minä en pysynyt pelkästään Vilnassa, vaan hanke vei päiväksi käymään Kaunasissa tutustumassa paikallisiin tekstiili- ja vaatetehtaisiin. Valitettavasti valokuvani tehtaista on niin suttuisia, että niistä ei ole mitään iloa blogin kanssa. 

Lisäksi hanke kierrätti meitä vanhassa kaupungissa sekä aiheeseen sopivassa näyttelyssäkin. 




Vanhinta osaa kaupungista, valitettavasti aika ei aivan riittänyt päälle asti könyämiseen. Tuolla täytyy kyllä päästä käymään, mikäli Vilnaan tulee vielä joskus mentyä.



Pääsin Vilnassa käymään upeimmassa näyttelyssä ikinä! Museossa (Museum of Applied Arts) oli näytteillä osa Aleksandr Vasiljevin Art Noveau -pukukokoelmasta. Vasiljevin kokoelma on maailman suurin historiallisten pukujen kokoelma, ja siitä oli esillä pukuja, asusteita ja valokuvia 1800-luvulta 1920-luvulle asti.


Museossa sai onneksi ottaa valokuvia - ilman salamaa.



Perinteitä kunnioittaen - Heidin kanssa kiinalaisessa. Joka reissulla pitää käydä aina kiinalaisessa. :D


Sitten, museoiden ja vanhan kaupungin ulkopuolella on se toisenlainen Vilna, se osa kaupungista, jota tuntui olevan paljon enemmän nähtävillä. Rapistuvia taloja, graffiteja, likaa, roskaa. Majoituspaikkamme ja keskustan väliin (noin 2-3 kilometriä) jäi alue, jonka läpi ei kannattanut yöllä kävellä opiskelija-oppaidemme mukaan...


"May the names of Lithuanian patriots shot ti death in this former KGB building bear witness to duty fullfilled to the motherland its honour, freedom and independende."

Vanha KGB rakennuksen seinä oli täynnä vuosina1945-46 tapettujen nimiä. Nimet eivät rajoittuneet pelkästään seinään, vaan niitä löytyi myös katukivetykseltä. Rakennuksessa taisi toimi nykyään KGB:n museo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti