torstai 6. marraskuuta 2014

Kameran mehustelua

Mainitsin ohimennen hankkineeni kesällä uuden kameran. Uusi perheenjäsen on Nikon D3200, ja muutaman kuukauden lyhyellä ja epäsäännöllisellä käytöllä voin todeta olevani kameraan täysin rakastunut.



Mietin todella pitkään Nikonin ja Canonin välillä, mutta Nikoniin minut sai taipumaan Mikko Saaren arvostelu Järjestelmäkamera.fi -sivustolla. D3200 on osoittautunut aivan loistavaksi valinnaksi ja hintansa väärtiksi. Perusobjektiivikin (AF-S Nikkor 18-55mm/3.5-5.6G) on tällaiselle tumpelolle aivan riittävä - ainakin toistaiseksi.


Ostin järkkärin lähinnä siksi, että talvellakin valmiiden töiden kuvaaminen onnistuisi paremmin valon puutteesta huolimatta. Tehoa ja säätömahdollisuutta kamerassa löytyy sen verran paljon, että periaatteessa kuvaaminen vähässä valossa onnistuu - mutta talouden sekavalo asettaa edelleen haasteita (sekavalon ratkiriemukas ongelma). Edelleenkin pitää pyrkiä kuvaamaan aina luonnonvalossa, mahdollisuuksien mukaan. 


Kaikki kameran hienot ominaisuudet eivät vielä tietenkään ole hallussa, eiköhän niiden opetteluun tarvita vielä hieman aktiivisempaa kameran käyttelyä. Lisäksi kuvankäsittelyssäkin lienee vielä opeteltavaa aika paljon. Mutta mitäpä elämä ja harrastaminen olisivat, jos ei voisi oppia ja opetella aina uusia asioita. :)


2 kommenttia:

  1. Mä olen jo pitkään kärsinyt kroonisesta järkkärikuumeesta. *huokaus* Onnea uudesta kamerasta ja mukavia kuvaushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krooninen järkkärikuume on kyllä vakava asia. Itsekin kärsin siitä aika pitkään, kun yritin vastustaa kiusausta ja perustella itselleni, miten pärjään ihan hyvin pokkarillakin. Ainoa lääke oli lopulta kameran hankkiminen. :D

      Poista