tiistai 17. toukokuuta 2011

Kaavojen ihmeellinen maailma

Olen unohtanut neulomisen hetkeksi. Syy on ehkä siinä, että minulla on kaksi valtavaa huivia kesken, joita en ole pystynyt tai viitsinyt koon takia enää raahata mukana koulussa luennoilla. Toinen syy on se, että minun on pitänyt piirtää kaavoja hääpukuun.

Aloitin puvun kaavoittamisen joskus joulun tienoilla piirtämällä peruskaavat. Talvella tein myös erään kokeiluversion mahdollisesta puvusta toisiin häihin juhlapuvukseni (lyhyemmällä helmalla ja toisen värisenä), mutta kevään aikana on tullut niin paljon ideoita lisää, ettei kokeilupuvun kaavat enää toimi suunnitelmiini. Siis uutta kuosittelemaan!

Eilen yritin kotona leikellä kaavoja ja liimailla niitä uudestaan kasaan saadakseni sopivan laskostuksen aikaiseksi. Olisihan se pitänyt tietää, ettei kannata levitellä mitään papereita lattialle, kun on kissa talossa.

Mistä se tiesikin, että juuri tuolle kohdalle olisi pitänyt aloittaa takakappaleen kasaaminen?

Kuvassa Koos, ihana pikkuinen, joka tuli Hollannista hoitoon.

1 kommentti:

  1. Koos on ihana! <3 Ja hääpuvusta tulee aivan uskomattoman kaunis, sen näkee jo nyt!

    VastaaPoista