lauantai 9. helmikuuta 2013

Kuulumisia keramiikkakurssilta!

Reippaasti yli puolet keramiikkakurssista on jo hurahtanut, mutta varsin vähän mitään valmista tullut kotiin asti. Tosin nyt torstaina tulikin raahattua sitten kassillinen tavaraa kotiin. Vähän meinaa töiden lasitus aina siirtyä ja siirtyä, joten vihdoin kun sain aikaiseksi lasittaa jotain, niin lasitin kerralla melkein kaikki työt. Ja hyvällä tuurilla kaikki tulivatkin samalla kertaa myös uunista ulos!


Tämä hedelmälautanen on tehty valkoisesta dreijasavesta. Muodon pohjalla on hyödynnetty ihan vaan tavallista vatia. Kuviointi on saatu aikaan kaulitsemalla pintaan hääpuvusta ylijäänyttä pitsiä. Raakapolttoon lautaselle oli lätkitty mustaa enkooppia, josta ylimääräiset hangattiin pois polton jälkeen. Lasitteena miltei kirkas lasite.


Minulla on ollut vähän ongelmia kirkkaan lasitteen kanssa. Lasite tuntuu olevan melko herkkä sille, jos sitä laittaa yhtään liikaa. Kirkkaus kärsii, ja varsinkin värillisen saven tai enkoopin päällä pinta näyttää tahraiselta, niin kuin olisi sivelty erikeepperillä tai muulla valkoiseksi jähmettyvällä liimalla. Yrkh. Onneksi tässä oli vaalea savi pohjalla, joten mitään kovin pahoja "liimalänttejä" ei ilmestynyt näkyviin.


2 kommenttia:

  1. Onpä nätti! Tosi skarpisti siirtyy kyllä tuo pitsikuvio saveen. Kaikki langat näkyy :)

    Aika ihana ajatus, että hääpukupitsi on joka päivä käytössä tässä muodossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä yllättänyt siitä, kuinka hyvin kirjottujen pitsikohtien lisäksi myös tylli piirtyy saveen.

      Hääpukupitsiä jäi yli niin paljon, että on ihan miellyttävää käyttää sitä johonkin eikä vain hillota kaapissa. Valkoista pitsiä on jokseenkin vaikeaa käyttää muihin vaatteisiin kuin hääpukuihin - tai ainakin tätä pitsiä on, kun oma puku tulee aina niin vahvasti pitsistä mieleen.

      Poista