keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Haasteena Lihaton Lokakuu

"Suomalainen pisteli poskeensa viime vuonna keskimäärin 78 kiloa lihaa. Sen tuotantoon käytetetään 550 000 litraa vettä. Kuukauden lihattomalla säästyy siten 6,5 kiloa lihaa ja 45 500 litraa vettä. Eikö olisi hienoa kasvattaa yhdessä tuo luku ihan älyttömän suureksi?

On myönnettävä, että suomalaisten lihanmässytys on lähtenyt lapasesta: fläskiä hammitaan enemmän kuin koskaan. Vähemmälläkin pärjää ja on pärjätty. Terveydelliset haitat ovat myös merkittäviä: esimerkiksi syöpäjärjestöjen mukaan terveellinen määrä olisi korkeintaan 300 grammaa lihaa viikossa, kun suomalaiset kiskovat 200 grammaa päivässä!" (Lähde: FB, Docventuresin Lihaton Lokakuu)

Facebookissa leviää haaste Docventuresin Lihaton Lokakuu. Haasteena on lopettaa lihansyönti tai ainakin vähentää sitä merkittävästi lokakuun aikana. Tapahtuman mukaan jo yksi lihaton päivä viikossa on hyvä alku. Käyppäs tsekkaamassa lisätietoa FB:stä!

Meidän talous ajatteli ottaa Lihattomaan Lokakuuhun osaa lihansyöntiä vähentämällä. En usko, että lihansyönnin lopettaminen yhtäkkiä onnistuisi, mutta vähentäminen aina kannattaa. Samalla voi taas etsiä hetkisen terveellisempiä elämäntapoja ja lisätä kasviksia reippaasti ruokavalioon.




Meidän talouden suunnitelma:
- etsiä ja löytää uusia kasvisruokia (vinkkejä ja reseptejä saa linkata!)
- kasvisruokapäivä ainakin kerran viikossa
- joka aterialle enemmän salaattia tai kypsennettyjä kasviksia
- vähentää lihaa ruuassa (lihahan on vain mauste?)

ps. Pitäisiköhän tästä informoida herraakin, vai toteutanko vain omatoimisena vihannesten pakkosyöttönä? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti