torstai 29. toukokuuta 2014

Silmukan ytimestä 5/2014: Kukka

Silmukan ytimestä -haasteessa aiheena oli toukokuussa KUKKA. Haastetta ylläpitävät Silmukan saalistaja (Silmukan saalistus) ja Sini (Pipon ytimestä).

Tällä kertaa ollaankin mukana yksinkertaisimman mukaan, eli kortilla.


Kortissa on testattu Addicted to Technics -haasteessa taannoin aiheena ollutta maskausnestettä yhdessä Distress Inkien kanssa. Eli FinnStamperin kukkanen on leimattu ensin mustalla vedenkestävällä musteella, jonka jälkeen päälle on levitetty paksuhko kerros Art Masking Fluidia (Winsor & Newton). Maskausnesteen kuivuttua taustaan on tuputeltu Distress Inkejä (Tea Dye, Peeled Paint ja Crushed Olive).Taustassa on lisäksi käytetty vettä kevyesti suihkittuna sekä merisuolaa. Musteiden kuivuttua maskaus on rapsuteltu irti ja kukkanen on väritetty kevyehkösti Distress Inkillä (Dusty Concord).

Koristelut yritin pitää aika maltillisena, olkoot pääpaino kortissa tällä kertaa väreissä (vihreää ja violettia <3). Ylös rusetin tilalle piti alunperin tulla onnitteluteksti violetilla dymolla, mutta vekkuli dymolaitteeni päättikin olla jumissa, joten piti keksiä tilalle jotain muuta.

Maskausnesteen käyttö on aika simppeliä, mutta se vaatii suhteellisen hyvän paperin. Liian huokoiseen paperiin maski tarttuu liian hyvin kiinni ja paperin pinta repeilee irrotettaessa. Leimasinten kohdalla on myös ihan hyvä huomioida, että osa leiman musteesta saattaa tarttua maskausnesteeseen ja irrota maskin rapsuttelun yhteydessä (lopputuloksena siis haaleampi leima).

maanantai 12. toukokuuta 2014

Pimpelliese

Lankavarastossani oli pyörinyt Catanian puuvillalankaa neljä kerää jo useamman vuoden. Olin kai alunperin suunnitellut tekeväni siitä sukkia tai jotain, mutta värimaailma toi kovasti mieleen ystävän... Joten pitihän siitä sitten kaverille huivi neuloa.


Malli: Pimpelliese by Christine Ebers (ravelry)
Puikot: 3mm (80cm pyörö)
Lanka: Schachenmayr SMC Catania Fine Color
Menekki: 4 kerää, n. 200g

Liukuvärjätty lanka kaipasi mallikseen jotain suhteellisen yksinkertaista, jossa kuitenkin saisi jokin pieni juju olla. Ravelryn ankaran selauksen jälkeen Pimpelliese tuntui täyttävän kriteerit - enimmäkseen yksinkertaista neulepintaa, mutta simppeli reunapitsi tuo huiviin hieman ilmeikkyyttä lisää.


Kuvausavusta kiitokset Heidille ja Irmalle!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Prinsessa

Olen ehkä maininnut olleeni anopin kanssa viime syksynä Uuraisilla Kansalaisopiston hopeaketjun punonta -kurssilla. Jotenkin en ole saanut aikaiseksi kuvailla kurssilla tai sen jälkeen tehtyjä koruja, lukuunottamatta siskolle tekemääni ketjua. Kurssin aikana tuli tehtyä perinneketjun /muinaisketjun lisäksi myös pari muuta ketjua, nimittäin Prinsessaketju ja Oili. Oilista myöhemmin, tämän postauksen taidan omistaa ihan vain prinsessaketjuille.


Ensimmäisenä ketjuna kurssilla tein prinsessaketjun ranteeseen. Lanka 0,8 mm messinki, 2,8 mm lenkit, ja lankaa kului ranneketjuun parisen metriä.

Ensimmäisen kurssin jälkeen lupasin tehdä kaverille hopeasta prinsessaketjun kaulaan. Tammikuussa olisi pitänyt mennä toiselle punontakurssille, mutta valitettavasti se peruuntui. Anopin kanssa tuli kuitenkin hankittua ketjun tekemiseen tarvittavia vehkeitä niin, että korujen nykerrys onnistuu ilman kurssiakin.



Kaveri siis sai hopeaketjun kurssin peruuntumisesta huolimatta. Tähän kaulakoruun meni hopealankaa (0,8mm / 2,8mm halkaisija) yhteensä 6 metriä. Kaulukorun lisäksi nykersin kaverille ketjuun sopivat riippuvat korvikset.



tiistai 6. toukokuuta 2014

Helleborus

Suuressa Asustehaasteessa oli huhtikuussa kaksi vaihtoehtoa, pitsi tai pitkään marinoitunut malli. Tein huhtikuun haasteeseen kaksi työtä, joissa molemmissa kyllä toteutui niin pitsi kuin marinoituminenkin. 

Helleborus on ollut Ravelryn jonossa minulla melkein siitä asti, kun Ravelryyn rekisteröidyin - eli jostain 2010-2011 tienoilta. Myöskin huiviin käytetty lanka on lähes yhtä pitkään lankavarastossa mehustunutta ihanuutta, Kitten Mohairia. Pitkäaikaisen hautumisensa johdosta Helleborus oli myös päätynyt listalleni 14 in 2014 -haasteessakin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! ;)


Malli: Helleborus by Terhi Montonen (ravelry)
Lanka: Sandness Garn Kitten Mohair
Puikot: 5,5mm (80cm pyörö)
Menekki: 200g

Kunnia kuvasta kuuluu taas Heidille! :)

maanantai 5. toukokuuta 2014

Wedge

Sain joululahjaksi aivan mielettömän ihanan neulekirjan, Cookie A:n Sukkia. Rakkaudella. Kirja joutui välittömästi listatuksi niin todoon kuin 14 in 2014 -haasteeseenkin. Nämä sukat tosin tuli tehtyä vain todoa ajatellen, ei haastetta varten.


Malli: Wedge (Cookie A: Sukkia. Rakkaudella) 
Lanka: Drops Fabel
Puikot: 2mm (sukkapuikot)
Menekki: 82g

Olen hivenen pettynyt Wedgeen. Malli näytti kirjassa todella ihanalta, mutta osoittautui vähän kököksi neulottavaksi (ei voinut siis neuloa magic loopilla = kökkö neulottava) ja kärjet tehtiin ohjeen mukaan erittäin kummallisella tavalla. Sukan koon hallitseminen oli myös aika vaikeaa, nämä ovat nyt kokoa 38 + x. Mutta vika on todennäköisimmin minussa, eikä kirjassa. :D