perjantai 3. toukokuuta 2013

Elossa ollaan

Ainakin melkein. Huhtikuu meni vahingossa blogin suhteen melko hiljaisesti, koulukiireiden ja muun yleisen häslingin vuoksi. Aivan hirveästi ei ole ehtinyt mitään käsitöitä tai muutakaan tekemään.


Huhtikuussa tuli vietettyä viikko Vilnassa, Nordplus-hankkeen intensiivikurssilla. Kurssilla keskusteltiin ja perehdyttiin kestävään kehitykseen vaatetus- ja tekstiiliteollisuudessa. Mukana kurssilla oli opiskelijoita Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Liettuasta. 


Kevään tulemista on ihmetelty niin Suomessa kuin Vilnassa. Tämä kottarainen löytyi kampusalueelta sirkuttamasta. :)


Ja kotiin palatessa Tikkurilan asemalla oli kovaääninen naakka toivottamassa tervetulleeksi kotiin.

Mutta ehkäpä teen ihan oman postauksen Vilnan reissuun liittyen ja kerron sitten vähän enemmän juttusia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti